PK-lajit

peltojalki.jpgPalveluskoiralajeissa (myöhemmin PK) kilpailu sisältää aina kolme eri osuutta samassa kokeessa: tottelevaisuus, maasto ja esineruutu. Näiden osioiden järjestys vaihtelee, elleivät koirakot mene tottelevaisuuden perusteella maastoon. Maastolla tarkoitetaan esim. PK-jälkeä, hakua tai viestiä.
 
Rhodesiankoira ei ole ns. perinteinen palveluskoirarotu, vaikka sillä onkin ollut oikeudet kilpailla palveluskoira-lajeissa. 

Rhodesiankoirien PK-oikeudet menetettiin vuonna 2013 puutteellisten koe-tulosten johdosta, mutta hyväksyttyjen BH-kokeiden ansiosta oikeudet saatiin rodulle takaisin helmikuussa 2015.

Oikeudet ovat jälleen katkolla vuonna 2018. PK-oikeuksien säilymiseen tarvitaan tänä aikana (2015-2018) vähintään yksi hyväksytty koetulos PK-lajeista.

Rhodesiankoiran kanssa pk-lajien harrastaminen vaatii perinteistä palveluskoirarotua enemmän työtä ja suunnittelua. 

Palveluskoiralajeista varsinkin eri maastolajit sopivat rhodesiankoiralle harrastuksena mainiosti, sillä niillä on erittäin tarkkavainuinen nenä, jota ne myös käyttävät mielellään. Yleensä rhodesiankoirat innostuvat kovastikin maastolajeista ja innostus myös säilyy mikäli motivaatio ja palkka on kohdallaan.

Rhodesiankoira oppii nopeasti ja liialliset toistot vaikuttavat motivointiin. Rhodesiankoirat eivät "kestä" samanlaisia toistomääriä kuin ns. perinteiset palveluskoirarodut, jotka on jalostettu palvelutehtäviin. Yksilöllisiä eroja kuitenkin esiintyy. Koiraa kouluttaessa on todella tärkeää löytää juuri omalle koiralleen sopiva harjoittelumäärä, joka motivoi sitä. Lisäksi palkan pitää olla riittävän hyvä motivoinnin säilyttämiseksi. Palkassa ja motivoinnissa pitää muistaa myös vaihtelu. Harrastuksena pelkkä maasto (esim. jälki tai haku) on oikein hyvää "aivojumppaa" rhodelle, vaikka sen suurempia kilpailutavoitteita ei olisikaan.

Mikäli koirakon into riittää kilpailemiseen saakka on ensin suoritettava käyttäytymiskoe (BH). Sen suoritettuaan koirakko on oikeutettu kilpailemaan pk-kokeissa. Kokeessa tottelevaisuus osuudesta tarvitaan 70/100 pistettä, että osuus on hyväksytty. Maasto-osuudesta taas tarvitaan vähintään 150/200, että se on hyväksytty. Maasto-osuuteen kuuluvat sekä varsinainen maasto-osuus että esineruutu. Rhodesiankoira menetti PK-oikeudet 2013 puutteelisten koetulosten johdosta. PK-oikeuksia voidaan hakea uudelleen, kun viisi koiraa suorittaa hyväksytyn BH-kokeen. 

TUTUSTU PK-LAJEIHIN 

SUOMEN PALVELUSKOIRALIITTO RY