Geenitestin koirat valittu!

18.01.2013

Kiinnostus rhodesiankoirien kasvattajien ja omistajien suunnalta geenitestausta kohtaan on ollut suurta. Kiinnostuksen määrä ylitti yhdistyksen ennakko-odotukset, ja hallitus tekikin päätöksen ottaa tutkimukseen mukaan aiottua suuremman määrän koiria. Tämän päätöksen seurauksena mukaan tutkimukseen ja rahallisen tuen piiriin pääsi kaikki määräaikaan mennessä ilmoitetut koirat. Osa koirien omistajista oli ilmoittanut mukaan useita vaihtoehtoisia koiria, joista jalostustoimikunta sai valita parhaiten tutkimukseen soveltuvan yksilön. Muutama henkilö oli ilmoittanut useita koiria siten, että useampikin niistä voi osallistua, mikäli koirat tulee valituksi. Koirien valinta on perustunut puhtaasti yksilöön, ei omistajaan. Koirien valinnassa on käytetty alla olevia valintaperusteita:

- koiralla on jokin sairaus, joka on jtmk:n tiedossa
- koira on ridgetön
- koiralta on operoitu DS
- koiraa on käytetty tai tullaan käyttämään jalostukseen
- koira on tuotu ulkomailta ja on mahdollisesti genotyypiltään erilainen
- eri sukulinjoja olisi mahdollisimman laajasti edustettuina.

Kaikille mukaan valituille on lähetetty sähköpostitse toiminta- ja maksuohjeet. Tuloksia on odotettavissa maaliskuussa. Yhdistyksen rahallisen tuen edellytyksenä on koiran täydellisen testituloksen lähettäminen jalostustoimikunnalle. Yksittäisen koiran tulos jää lähtökohtaisesti ainoastaan jalostustoimikunnan käyttöön. Yhdistys kuitenkin kannustaa kaikkia koiranomistajia avoimmuuteen, ja testituloksen julkaisemiseen. Mikäli koiranomistajilla on halukkuutta julkaista koiriensa tuloksia, tullaan tähän etsimään sopiva julkaisukanava. 

Tutkimuksen etenemisestä tullaan säännöllisestä tiedottamaan tässä ryhmässä ja yhdistyksen kotisivuilla. Tulosten valmistuttua aloitetaan niiden analysointi. Analysoinnista vastaa jalostustoimikunta, joka tulee käyttämään myös asiantuntija-apua. Analyysi mahdollisine toimenpidesuunnitelmineen julkaistaan yhdistyksen jäsenlehdessä ja kotisivuilla. Tutkimuksen vaiheiden seuraamisen helpottamiseksi yhdistyksen kotisivuille avataan tutkimukselle oma osio. 

Yhdistyksen hallitus ja jalostustoimikunta haluavat esittää suuren kiitoksen kaikille aktiivisille kasvattajille ja koiranomistajille, jotka ovat tekemässä tästä tutkimuksesta mahdollisen. Tutkimuksen kokonaisarvo rodulle ja sen tulevaisuudelle on vielä arvoitus, mutta tämä selviää aikanaan. Hanke on rodussa maailmanlaajuisesti ensimmäinen tässä mittakaavassa toteutettava ja koko perimän kattava, ja se tullee herättämään kiinnostusta myös maan rajojen ulkopuolella. 

Sekä hallituksen puheenjohtaja Nina Lindqvist että jalostustoimikunta vastaavat mielellään mahdollisiin tutkimukseen liittyviin kysymyksiin. Yhteystiedot löydät yhdistyksen kotisivuilta.
12.04.2024HUOM! Uusi ajankohta ma 29.4. - Vuosikokous 2024, kutsu
08.04.2024Pentuvälitystä päivitetty
21.03.2024Pentuvälityksessä uutisia
04.03.2024Pentuetietoja päivitetty
23.02.2024Venäläisten ja valkovenäläisten koirien rekisteröinti
22.02.2024Koe-, kilpailu- ja näyttelypuolen muutoksia
12.02.2024eRRkkari 2024 -sivut on avattu
26.01.2024Pentuetietoja päivitetty
14.01.2024Rotumestaruus 2024 - Ilmoittaudu nyt!
11.01.2024Eläinten hyvinvointilaki astui voimaan 1.1.
11.01.2024Uusia toimihenkilöitä
04.01.2024Pentuetietoja päivitetty
18.12.2023Mauno ja Lola - Vuoden näyttelykoirat 2023!
02.12.2023Kalenteritilaukset 4.12. mennessä!
20.11.2023Yhdistyksen seinäkalenteri 2024
17.11.2023Pentuesivu päivitetty
08.11.2023Pentujen kysyntä hiipunut
03.11.2023Open Show 11.11. aikataulu
02.11.2023Uusi jäsensihteeri valittu
01.11.2023Koiranpitoa koskevat vaatimukset 1.1.2024
01.11.2023Open Show 11.11. infoa
20.10.2023Wanted: jäsensihteeri!
16.10.2023Kerhopäivän aineisto
02.10.2023Open Show 11.11. ilmoittautuminen on auki
24.09.2023Open shown sääntöjä päivitetty
12.09.2023Kerhopäivän ohjelma
29.08.2023Showridgeback-kisa puolivälissä
22.08.2023Pentuvälityksessä uutisia
10.08.2023Valiogallerioita päivitetty
03.08.2023MH-kuvaus syyskuussa - ilmoita koirasi mukaan
25.04.2023Vuosikokouksen kuulumisia
30.03.2023Vuosikokous 2023, kutsu
03.03.2023eRRkkarin tuomarin esittely
14.02.2023eRRkkarin sivut avattu
09.02.2023SRB 35 vuotta!
07.02.2023Ansiomerkkien esitysaikaa pidennetty
05.02.2023eRRkkari 2023
17.12.2022SRB Terveyskysely 2022
30.10.2022Open Shown kutsukirje on julkaistu
27.10.2022Ridgeback-lehti etsii päätoimittajaa
25.10.2022Rhodesiankoirien olkalausunnot INCOCista KoiraNetiin
17.10.2022Ulkomuodon jalostustarkastus
17.10.2022Rhodesiankoirien monttumestaruus 2022
05.10.2022SRB:n uudet säännöt hyväksytty
03.10.2022Open Shown tuomarin terveiset
27.09.2022Etäluento palveluskoiralajeista harrastuksena
27.09.2022PK-Tottisepikset 6.11.
27.09.2022SRB kouluttaa: erikoiskoulutus, rhodesiankoira
15.09.2022Tervetuloa Open Show:hun 5.11.
05.09.2022Open shown säännöt on päivitetty
31.08.2022Match show Porissa 25.9.2022
25.08.2022eRRkkarin aikataulukirje on julkaistu
03.08.2022Uusia lajivastaavia nimitetty
28.07.2022eRRkkari 2022 - tuomarimuutos
26.06.2022eRRkkari 2022 lemmikkiluokkien ilmoittautuminen on avattu!
25.06.2022Showridgeback-pistekisan katsaus
13.05.2022Vuosikokouksen terveiset
11.05.2022Rally-tokon mestaruudet ratkottu
28.04.2022Uintipäivät rhodesiankoirille toukokuussa
25.04.2022Pentuvälityksessä on uutisia!
20.04.2022Hoopers -päivässä vielä vapaita paikkoja!
15.04.2022eRRkkarin ilmoittautuminen on auki!
14.04.2022Vuosikokous 2022
11.04.2022Showridgeback 2022 pistekisa on käynnissä
11.04.2022Kasvattajalistaa päivitetty
17.03.2022Uusi jäsensihteeri on valittu
27.02.2022Näyttelykausi käyntiin
02.01.2022Tarkista jäsentietosi!
16.12.2021eRRkkari 2023
12.12.2021Terveisiä vuosikokouksesta!
11.12.2021Vuosikokous 2021, kokouskutsut lähetetty
07.12.2021Etsimme jäsensihteeriä!
22.11.2021Vuosikokous 2021
21.11.2021Luento: Olkanivelen osteokondroosi
10.11.2021Kiertopalkinnot 2021 ovat jaossa. Muista hakea ajoissa!
08.11.2021Vuosikokous 2021
07.11.2021Open show 2021
19.10.2021FCI, rotukohtainen koulutusmateriaali julkaistu
17.09.2021Rhodesiankoirien ulkomuodon jalostustarkastus
17.09.2021Vuoden showridgeback kisa on käynnissä
03.09.2021SRB kouluttaa: erikoiskoulutus ja arvostelukoe
29.08.2021eRRkkarin aikataulukirje on julkaistu
05.07.2021Lemmikkiluokkien ilmoittautuminen on auki!
27.06.2021eRRkkari 2021 kutsuu Asikkalaan! Ilmoittautuminen on auki
20.04.2021Muistathan maksaa jäsenmaksusi
16.03.2021Vuoden 2020 kiertopalkintovoittajat
16.03.2021Muotovaliogalleriaa päivitetty
16.03.2021Ridgeback-lehden aineistopäivät 2021
28.02.2021Terveystutkimuksien tukeminen 2021
25.02.2021Pentuvälitysohje on päivitetty
22.02.2021Laura Lamminsivu jalostustoimikuntaan
18.02.2021Kiertopalkinnot vuodelta 2020 ovat jaossa!
01.02.2021Virhe jäsenlaskutuksessa - huomio!
16.01.2021Kuolinsyy KoiraNet-tietokantaan
28.12.2020Jalostustoimikunta tiedottaa: pentuvälitysohjeen päivitys
22.12.2020Hyvää joulua!
21.12.2020Yhdistyksen webmaster -tiimi kaipaa vahvistusta
20.12.2020Kasvattajalistalla päivityksiä
27.11.2020Rhodesiankoirakalenterit ovat nyt tilattavissa!
03.11.2020SRB kouluttaa: Rhodesiankoirien erikoiskoulutus 28.11.2020

Näytä lisää »